Tutustuminen Oulun ja sen lähialueen kirkkoihin 12.5.2023

Kuvasatoa kirkkokierrokselta 12.5.2023. Lähdimme aamulla V.Alamäen bussilla tutustumaan Oulujoen, Muhoksen, Utajärven ja Säräisniemen puukirkkoihin.

Oulujoen kirkko on rakennettu vuonna 1908. Tämä hieno jugend-tyylinen kirkko kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen luetteloon. Esittelijänä toimi Jenni Pelttari ja Reijo Sallinen.

Seuraava kohde oli Muhoksen puukirkko, joka on rakennettu jo vuonna 1634 ja on toiseksi vanhin yhä toiminnassa oleva puukirkko. Muhoksen kirkkoa ja kirkon historiaa esitteli kirkkoherra Vesa Palokangas. Ihastusta herättivät vanhat seinämaalaukset sakastissa.

Kolmas kohde oli Utajärven kirkko, joka on rakennettu vuonna 1762. Kirkon historiaa esitteli kanttori Anna-Mari Tuovinen. Hän kertoi kirkon historiasta ja esitteli erilaisia arvoesineitä. Kirkko on vuosien varrella muuttunut paljon ja palautettu useissa vaiheissa lähelle alkuperäistä asuaan. Piispa Samuel Salmi vihki korjatun kirkon uudelleen käyttöön vuonna 2010. Ja lopuksi kanttorin johdolla lauloimme virren Maa on niin kaunis.

Neljäs kohteemme oli Säräisniemen kirkko, joka vihittiin käyttöön vuonna 1781. Kirkon esitteli suntio Harri Karhu. Sitten olikin aika lähteä kotimatkalle ABC Vaalanportin kautta Ouluun.

Oulujoen kirkko. Jugendtyyliä parhaimmillaan.
Oulujoen kirkko. Mitkä kattotuolit!
Muhoksen kirkko.
Muhoksen kirkko sisältä.
Muhoksen kirkon komea virsitaulu.
Muhoksen kirkon sakasti.
Utajärven kirkko.
Utajärven kirkko sisältä.
Utajärven kirkko ja vanha saarnan keston mittauslaite.
Seniorit Säräisniemen kirkolla.
Säräisniemen kirkko sisältä.